Marika Visakorpi-Kemppainen teki valtuustokysymyksen kuulovammaisten lasten kielellisistä oikeuksista. Sivistyksen toimialajohtaja Eino Leisimo vastasi kysymykseen valtuuston kokouksessa 29.9.26.
Videoon kokouksesta pääset täältä. Valtuustokysymys ja vastaus siihen löytyvät kohdasta 2:36 alkaen.
Toimialajohtaja Eino Leisimon vastaus valtuutettu Marika Visakorpi-Kemppaisen
valtuustokysymykseen (kv 28.9.2026)
Kysymys 1: Miten Jyväskylän kaupunki huolehtii viittomakielisten lasten kielellisten oikeuksien toteutumisesta varhaiskasvatuksessa ja edelleen perusopetuksessa, jotta he voivat oppia ja käyttää viittomakieltä sekä ymmärtää kattavasti sekä opetusta että sitä, mitä ympärillä tapahtuu yhdenvertaisesti muiden lasten ja nuorten kanssa?
Vastaus: Jyväskylän kaupunki huolehtii viittomakielisten lasten kielellisten oikeuksien toteutumisesta varhaiskasvatuslain ja perusopetuslain edellyttämällä tavalla. Lapsen tarvitsema tuki suunnitellaan ja toteutetaan yksilöllisesti yhteistyössä huoltajien sekä tarvittavien asiantuntijoiden kanssa.
Jyväskylän varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa noudatetaan lähipäiväkoti- ja lähikouluperiaatetta. Tavoitteena on, että lapsi voi osallistua oman lähiyhteisönsä toimintaan ja saada tarvitsemansa tuen omassa toimintaympäristössään. Opetuksen järjestämisessä huomioidaan lapsen kielelliset tarpeet ja käytettävät kommunikaatiomenetelmät. Tarvittaessa opetuksen tueksi järjestetään viittomakielen
tulkkausta, viittomakielentaitoinen avustaja tai ohjaaja tai muu lapsen yksilöllisten tarpeiden mukainen tuki.
Viittomakielen ja viittomakommunikaation kehittymistä tuetaan tarjoamalla lapselle mahdollisuuksia käyttää ja oppia viittomia arjen vuorovaikutustilanteissa. Puhetta tukevat ja korvaavat kommunikaatiomenetelmät, kuten tukiviittomat ja kuvakommunikointi, ovat käytössä varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa tarpeen mukaan.
Mikäli viittomakieli on lapsen äidinkieli, sen käyttöä ja kehitystä tuetaan osana lapsen kielellistä identiteettiä, vuorovaikutusta ja oppimista. Varhaiskasvatuksessa lapsen kielellistä kehitystä tuetaan tarvittaessa viittomakielisen henkilökunnan ja tulkkauspalveluiden avulla, ja esiopetuksessa voidaan hyödyntää myös Valteri-koulu Onervan tarjoamia tukijaksoja.
Jos lapsen tarpeet edellyttävät sellaisia opetusjärjestelyjä, joita ei voida tarkoituksenmukaisesti toteuttaa lähikoulussa, arvioidaan yhteistyössä huoltajien ja asiantuntijoiden kanssa myös muita kouluratkaisuja, kuten opiskelua Valteri-koulu Onervassa. Tavoitteena on varmistaa, että viittomakielinen lapsi saa ikä- ja
kehitystasonsa mukaisesti mahdollisuuden oppia ja käyttää omaa kieltään sekä ymmärtää opetusta ja ympäristön vuorovaikutustilanteita yhdenvertaisesti muiden lasten ja nuorten kanssa.
Kysymys 2. Millä tavalla Jyväskylän kaupunki huolehtii riittävästä osaamisesta kielellisten oikeuksien toteuttamisessa ja hyödyntää esimerkiksi Jyväskylän yliopiston viittomakielen keskuksen osaamista ja Valterin tarjoamaa ohjauspalvelua kuulovammaisille?
Jyväskylän kaupunki kehittää henkilöstön osaamista viittomakielen, viittomakommunikaation ja muiden puhetta tukevien ja korvaavien kommunikaatiomenetelmien osalta järjestämällä koulutusta tarpeen
mukaan sekä hyödyntämällä ulkopuolisten asiantuntijoiden osaamista.
Varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa toimii kaksi varhaiskasvatuksen erityisopettajaa, jotka konsultoivat henkilöstöä koko kaupungin alueella tilanteissa, joissa varhaiskasvatuksessa tai esiopetuksessa aloittaa uusi kuulovammainen lapsi tai ryhmän henkilökunta tarvitsee tukea opetuksen järjestämisessä.
Kaupunki tekee yhteistyötä eri toimijoiden kanssa varmistaakseen kuulovammaisten ja viittomakieltä käyttävien lasten tarvitseman tuen. Henkilöstö saa ohjausta ja konsultointia muun muassa erikoissairaanhoidon kuntoutuspalveluista sekä Valteri-koulu Onervan asiantuntijoilta. Lisäksi hyödynnetään myös Jyväskylän yliopiston viittomakielen alan asiantuntemusta osaamisen kehittämisessä ja toimintatapojen arvioinnissa. Yhteistyötä yliopiston kanssa pyritään vahvistamaan edelleen esimerkiksi yhteisen kehittämistyön, henkilöstökoulutusten sekä tutkimustiedon hyödyntämisen kautta.
Tavoitteena on varmistaa, että henkilöstöllä on käytettävissään ajantasainen tieto ja riittävä pedagoginen osaaminen lapsen kielellisten oikeuksien toteuttamiseksi sekä yhdenvertaisen osallistumisen mahdollistamiseksi varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa.
Yhteenvetona voidaan todeta, että Jyväskylän kaupunki turvaa viittomakielisten lasten kielellisten oikeuksien toteutumista yksilöllisten opetus- ja tukijärjestelyjen, henkilöstön osaamisen kehittämisen sekä eri asiantuntijatahojen kanssa tehtävän yhteistyön avulla.
Jatkokysymyksenä Visakorpi-Kemppainen kysyi vielä, aikooko kaupunki taata äidinkieleltään viittomakielisille lapsille viittomakielisen avustajan ja/tai tulkin? Tähän toimialajohtaja Leisimo vastasi, että kun siihen on oikeus, meidän tulee se varmistaa ja mikäli se ei ole toteutunut, lähdemme asiaa selvittämään.
Valtuustokysymyksessä oli esitetty myös taustaksi seuraavat perustelut:
Jyväskylän kaupunki on viime aikoina toistuvasti korostanut kaupunginjohtajankin suulla
yhdenvertaisuuden edistämistä lakisääteisenä velvollisuutenaan. Yksi ryhmä, jonka
yhdenvertaisesta kohtelusta tulisi pitää paremmin huolta ovat viittomakieliset. Tähän olisi
syytä kiinnittää erityistä huomiota jo senkin vuoksi, että Suomessa on meneillään kuurojen ja viittomakielisten totuus- ja sovintoprosessi heihin kohdistuneiden oikeudenloukkausten
sovittamiseksi ja syrjivien rakenteiden korjaamiseksi.
Perustuslaissa säädetään oikeudesta omaan kieleen ja kulttuuriin. YK:n
vammaisyleissopimus vahvistaa viitotut kielet puhuttujen kielten kanssa samanarvoisina.
Viittomakielilain 3 §:n mukaan viranomaisen on toiminnassaan edistettävä viittomakieltä
käyttävän mahdollisuuksia käyttää omaa kieltään ja saada tietoa omalla kielellään.
Yhdenvertaisuusvaltuutettu on todennut (2020), että viittomakielisten henkilöiden
yhdenvertaisuuden ja osallisuuden toteutuminen edellyttää tulkkauspalveluiden lisäksi oman kielen oppimista. Myös perustuslakivaliokunta (PeVM 10/2014 vp) on pitänyt tärkeänä, että jokaiselle lapselle ja hänen perheelleen turvataan mahdollisuudet saada riittävästi viittomakielen opetusta niin, että lapsen oikeus omaan kieleen (viittomakieleen) toteutuu.
Viittomakieltä käyttävällä tarkoitetaan henkilöä, jonka oma äidinkieli on viittomakieli. Se ei
siis tarkoita henkilöä, joka ei missään olosuhteissa kuule. Kuulovammoja on monenasteisia ja sisäkorvaistutteella myös kuuro pystyy osin kuulemaan. Viittomakielisiä voivat olla myös
esim. kuurojen kuulevat lapset tai puhevammaiset.
Vaikka sisäkorvaistutteet lisääntyvät eivät ne korvaa viittomakieltä äidinkielenä ja sen
oppimisen tarvetta. Implantteihin voi myös tulla toimintahäiriö eikä kuuleminen esim. hälyn
keskellä ole välttämättä mahdollista. Pelkkien tukiviittomien käyttö vaarantaa
äidinkielentasoisen kielenoppimisen ja ylipäätään yhdenvertaisen oppimisen. Lasta ei
myöskään tulisi velvoittaa valitsemaan joko viittomakieltä tai suomen kieltä, vaan hänellä
pitäisi olla oikeus tulla kaksikieliseksi.
Jyväskylän yliopiston väitöskirjatutkija Ulla Sivusen tutkimustuloksissa on havaittu, että
viittomakieltä käyttävillä kuuroilla ja huonokuuloisilla nuorilla on usein ollut ymmärtämisen ja osallistumisen haasteita sekä perusopetuksessa että toisella asteella. Jos opetus ei ole heille saavutettavaa, asettaa se heidät epäyhdenvertaiseen asemaan.
Lisäksi viittomakielellä on suuri merkitys sosiaalisesti ja tutkimusten mukaan vahva
korrelaatio koetun hyvinvoinnin kanssa.
Tänä kesänä (5.7.26) Keskisuomalaisen julkaisemassa laajassa artikkelissa sekä YLEN
ohjelmassa 12.9.26 (Mikaela & Thomas; Jyväskylän viittomakielinen päiväkotiryhmä
lakkautettiin – äiti: ”Päättäjillä ei ole ymmärrystä”) nostettiin esille viittomakielisten lasten ja
perheiden kokemia haasteita myös Jyväskylässä koskien erityisesti varhaiskasvatusta.
Kuulovammaisten lasten pari vuotta toiminut ja hyvää vertaistukea tarjonnut päiväkotiryhmä on nyt lakkautettu, koska perheiden on kerrottu valinneen mieluummin lähipäiväkodin.
Kuitenkin saamieni tietojen mukaan tiedonkulku ryhmän olemassaolosta sekä
varhaiskasvatuksen ammattilaisten että kuulovammaisten lasten perheiden keskuudessa on ollut puutteellista. Kaikkia viittomakielisiä lapsia ei ole välttämättä tunnistettu tai heille ei ole tarjottu mahdollisuutta päästä ryhmään.
Riippumatta siitä, missä varhaiskasvatus lopulta tapahtuu, olennaista on se, että lasten
kielelliset oikeudet toteutuvat ja he oppivat ja voivat käyttää viittomakieltä. Parhaiten tämä
kokemusten mukaan voi tapahtua viittomakielisen ryhmäavustajan ja tulkin avulla.
Tukeutumalla vain siihen, että varhaiskasvatuksen henkilöstöllä on jonkintasoista osaamista viittomakielestä tai tukiviittomista, ei taata äidinkielen kehittymistä ja yhdenvertaista oppimista ja osallisuutta.